sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Nasukakku

Eilen valmistui erään pienen tytön 2 v. synttäreille Nasukakku. Muita toiveita en saanut kuin, että kakussa tulee näkyä Nasu ja täytteenä marjaisaa. 

Kakusta tuli näin mansikka-vaniljakakku sokerimassakuorrutteella. Sokerimassakuorrutteen alla on voisokerikreemi sitomassa kosteutta ja helpottamassa kuorruttamista. Pohja on kuuden munan sokerikakkupohja, kostutettuna spritellä ja makuna massan alla on kuningatarhilloa. 
Kakku kannattaa koota jo edellisenä päivänä, jotta täytteet ehtivät hyytyä kunnolla. Kakku myös saa näin enemmän makua.

Minun ehdoton heikko kohta on kakkupohjat. Vaikka kuinka harjoittelen ja teen uudelleen ja uudelleen niin tuntuu, että ne eivät onnistu. Onnekseni kakkupohjat saa hyvin paikattua ja kukaan ei valmiista kakusta näe, että millainen pohja on ollut ennen kuin se on kursittu kasaan. Tämän vuoksi suosinkin yleensä levykakkupohjia (valmistuvat nopeasti ja onnistuvat yleensä), saa juuri sen kokoisen ja mallisen kakun kuin haluaa. Välillä pitää kuitenkin haastaa itseään ja yrittää tehdä sokerikakkupohjia.


Mansikkatäyte

1 prk maitorahkaa
2,5 dl vaniljavispiä
tomusokeria
4 dl mansikoita soseutettuna
5 liivatelehteä

Vaniljatäyte

1 prk vaniljarahkaa
2,5 dl vaniljavispiä
tomusokeria
5 liivatelehteä

Sekoita liivatelehdet rahkojen sekaan. Lisää muut aineet ja makeuta tomusokerilla. Aivan kaikkea täytettä ei kakun väliin välttämättä mahdu, riippuu kakkuvuosta. Kannattaa myös vähän katsoa täyttäessä, että kakkupohjaakin jää näkyviin. 



Nasun väkertäminen oli ehdottoman hauskaa. Muutamaan otteeseen siitä muokkasin, kun ensimmäinen nasu oli turhan suuri ja pyöreä. Viimeisin versio onneksi miellyttää silmää ja on tunnistettavissa! Hyvin pienillä ja yksinkertaisilla koristeilla kakkuun saa näyttävyyttä, eri sävyisiä kukkia, nimi ja numero Nasun rinnalla sekä rusetti reunassa - tuloksena tyttömäinen syntymäpäiväkakku.




Synttärionnittelut Leilalle!



Kakun täytteitä

Lupailin teille aikaisemmin kirjoittavani tänne valkosuklaa- ja vadelmamoussetäytteiden ohjeet. Täytteet ovat minun mielestäni paras osa kakkua ja ainakin nämä toimivat hyvin niin yhdessä kuin erikseen. 



Valkosuklaatäyte

2 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
200 g valkosuklaata
3 liivatelehteä
 Puolikkaan (vajaan) sitruunan mehu

Laita liivatelehdet likoamaan. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla tai vesihauteessa. Vispaa kerma. Kuumenna sitruunanmehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana maitorahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää maitorahkan joukkoon jäähtynyt valkosuklaa ja kermavaahto.  Mikäli kaipaa makeutta lisää hieman tomusokeria, itse en siihen lisää makeutta kaipaa, valkosuklaa ajaa sen tehtävän hyvin.


Vadelmatäyte

2dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
2 dl vadelmasosetta
5 liivatelehteä
Puolikkaan (vajaan) sitruunamehu
Tomusokeria

Laita liivatelehdet likoamaan. Vispaa kerma. Kuumenna sitruunanmehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana maitorahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää maitorahkan joukkoon vadelmasose ja kermavaahto.  Makeuta tomusokerilla ja heitä joukkoon muutama kokonainen vadelma tuomaan tekstuuria.



Läksiäiset

Työkaverin läksiäisiin askaretelin kakkua. Uskotteko kuinka kovat paineet on tehdä kakkua ihmisille, joiden kanssa työskenteleen, kun he sattuvat olemaan ravintola-alan ammattilaisia, ja juhlittava on juuri keittiömestari. Paineista huolimatta nauroin kakkua tehdessäni ja epäonnistumisista huolimatta kakusta tuli juuri sopiva. Koristeetkin osuivat nappiin ja hymyilyttivät sekä juhlittavaa että muita. 

Kakku on suklaakakku. Pohja ja täytteet ovat samat kuin kitkat-kakussa. Vain kermavaahtoa muokkasin sen verran, että lisäsin joukkoon sitruunankuoriraastetta. 

Koristeet on tehty sokeri- ja suklaamassasta. Voisin väittää rakastavani koristeiden tekoa, vähän kuin olisi taas lapsi ja muovailisi, mutta tällä kertaa niitä saa syödä. Kakku on kuorrutettu valkosuklaakuorrutteella, massa ei toiminut aivan niin kuin olisin halunnut, joten reunat peitin valtavalla kasalla suklaarouhetta. Kakusta tuli näin hyvin näyttävä ja jokaisen suklaaholistin unelma!







Onnea uusiin tuuliin!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Vadelmaa ja valkosuklaata

Tänään lähti kakku ystävän lapsen 3-vuotis syntymäpäiville. Kakusta toivottiin makeaa. Koristeluksi toivottiin keltaisella pohjalla olevia kukkasia. Kuinka ihana oli leipoa tavallista täytekakkua kaikessa rauhassa, maistella jokaista täytettä ja sen jälkeen vain jännittää hetkeä, jolloin kuulee miten kakku oli tilaajilleen maistunut. 

Kakku on tehty vaaleasta levykakkupohjasta leikkaamalla ympyröitä. Täytteenä on vadelma- ja valkosuklaamoussea sekä hieman makeutta lisäämässä vadelmamarmeladia. Ohjetta täytteisiin laitan aivan pian. Varsinkin valkosuklaamousse vie kielen mennessään!

Kuorrute on keltaiseksi värjättyä sokerimassaa. Ja kukat on myös tehty värjätystä sokerimassasta.





Onnea Tinjalle vielä täältäkin!

Mausteista suklaakakkua

Miehen synttäreinä piti päästä kokeilemaan tehdä kakkua KitKat-reunuksella. Olin nähnyt useita kakkuja ja halusin testata sekä itseni että muiden iloksi, että miten se oikeasti onnistuu. Hyvin toimi, eikä vähimpänä makunsa puolesta (sattuu olemaan molempien minun ja miehen lempparisuklaita) vaan siitä myös tuli oikein näyttävän näköinen kakku. 

Kakku itsessään oli mausteinen versio sachertyyppisestä suklaakakusta ja välissä oli sankarin toiveiden mukaisesti marmeladin lisäksi kermavaahtoa. Ajanpuutteen vuoksi kakku täytettiin samana päivänä, tämän vuoksi kakku olikin parhaimmillaan vasta rääppijäisinä. Maistui kuitenkin perheelle jo tällaisena!



Suklaakakkupohja

200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 munaa
2 dl muscovadosokeria
 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 tl kardemummaa
1-2 tl kanelia
(inkivääriä jauhettuna)

Sulata voi ja suklaa kattilassa. Vatkaa sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet ja valuta suklaa-voiseos ohuena nauhana vaahdon sekaan nostelemalla varovaisesti. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa 30 min ja 150 asteessa 40 minuuttia. Kakun kypsyyttä kannattaa kokeilla loppuvaiheessa, jottei se mene liian kuivaksi. 

Täyte

2/3 prk aprikoosimarmeladia
kermavaahto (1 prk vispikermaa maustettuna sokerilla ja vaniljasokerilla)

Kostuta kolmeen osaan leikattu kakku sokeri-romminesteellä. Kostukkeen voit tehdä kattilassa, laita kattilaan rommia, vettä, muscovadosokeria ja sitruunamehua. Kiehauta ja anna jäähtyä. Laita kostuttamisen jälkeen ohut kerros marmeladia ja sen päälle puolet kermavaahdosta. Toista toinen kerros samoin. Kostuta päällimäinenkin kerros ja sen jälkeen levitä marmeladia vielä koko kakun päälle.

Koristelu

vaaleanpunaista sokerimassaa
kitkatteja
suklaaganachea

Asettele kitkatit reunoilla tasaisesti, tarttuvat hyvin marmeladiin. KitKattien ympärille voi laittaa vielä nauhan koristamaan kakkua ja varmistamaan reunan pysymisen pystyssä. Kaada kakun päälle suklaaganachea ja anna sen jähmettyä. Lisää sokerimassasta muotoillut possut uimaan ja ilahduta vieraita!





















sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Valkosuklainen sitruunajuustokakku

Äitin syntymäpäiviä juhlittiin tänään. Varsinaiset synttärit on vasta tulossa, mutta nyt oli aikaa käydä kylässä. Tein äidille valkosuklaisen sitruunajuustokakun. Oli ihana tehdä taas juustokakku, kun on niin pitkä aika edellisestä. Juustokakut on kuitenkin kakuista niitä, mitä olen eniten tehdyt ja, mitkä maistuvat minulle itselleni parhaiten.

Juustokakkujen haaste on saada liivate sekoittumaan tasaisesti massaan. Mikäli liivate ei sekoitu kunnolla jää massaa ikäviä paakkuja ja suikaleita, mitkä pilaavat muuten sileän rakenteen. Minä itse sekoitan liivatteen koko massaan ohuena nauhana kaataen. Joistain ohjeista olen lukenut siitä, että liivate kannattaisi sekoittaa pienempään osaan massaa ja sitten vasta lisätä koko massaan. Itselle sopivan tavan löytää kuitenkin vain kokeilemalla!

Juustokakkuja voi maustaa lukemattomin tavoin ja omat herkut voi hyvin yhdistää kakkuun. Pohja voi olla keksiä tai kakkua, kenties kakku voi olla ilman pohjaa. Kakku voi olla makea, suklainen, kirpeä, marjainen, hedelmäinen, paistettu, liivatettu, suolainen, kevyt, tuhti... Tässä on yksi ohje monista, tällä kertaa makea ja liivatteella tehty. 

Valkosuklainen juustokakku

4 dl vispikermaa
2 prk maustamatonta tuorejuustoa (360 g)
1 sitruunan kuoriraaste
1 sitruunan mehu
100 g valkosuklaata
tomusokeria maun mukaan
6 liivatelehteä


Keksipohja

1 pkt Bastogne-keksejä
n. 75 g voita


Koristeeksi valkosuklaalastuja

Aloita laittamalla liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Ota irtopohjavuoka esille ja laita leivinpaperi vuoan pohjalle. Tee sitten keksipohja. Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita sulanut voi ja keksimurska keskenään. Painele massa irtopohjavuoan pohjalle ja myös reunoille tällä kertaa. Jätä pohja odottamaan täytettä.

Valmista juustokakkumassa. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä. Lämmitä sitruunan mehu kiehuvaksi ja sekoita lionneet liivatelehdet sinne. Anna seoksen jäähtyä. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja laita sekaan tuorejuusto, sitruunan kuoriraaste ja sulatettu valkosuklaa. Vispaa massa tasaiseksi. Lisää jäähtynyt sitruunamehuliivateseos ohuena vanana massaa koko ajan sekoittaen. Maista massaa, mikäli se vaatii makeutta lisää tomusokeria ja mikäli siitä haluaa sitruunaisemman lisää hieman sitruunanmehua.

Kaada valmis massa pohjan päälle ja laita yöksi jääkaappiin jähmettymään.

Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele. Tällä kertaa tein juustokakulle vielä kaveriksi mausteisen appelsiinikastikkeen, siihen ohjetta myöhemmin!





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntai.

Pitkään olen jo odottanut vapaata sunnuntaita, jotta ehtisi leipoa ja nauttia elämästä. Nyt vihdoinkin oli sellainen sunnuntai. Sainkin heti aamusta leivontainspiraation ja aika monta tuntia meni hellan ja keittiönpöydän edessä touhuten. Töitä hidasti hajonnut astianpesukone, mutta ihmeen hyvin sitä sai tiskattua kaiken ilman hermojen menetystä.
Leipominen tällaisena päivänä on parhaimmillaan, kun ei ole menoa mihinkään ja saa omassa tahdissa tehdä sitä, mistä nauttii. Ja lopputuloskin on paljon parempi kuin jos kiireessä tekisi. Olihan minulla tietenkin muutama tavoite, mitä piti leipoa, mutta nekin on oli uusia kokeiluita, mitä oli erittäin kiva tehdä. 


Olen viimeiset neljä viikkoa ollut harjoittelussa kätilöopiskeluiden kautta. Huomenna kuitenkin on jo viimeinen kokonainen harjoittelupäivä, aika on vilahtanut. Viimeisen harjoittelupäivän kunniaksi ja kiitokseksi harjoittelupaikkaan halusin leipoa jotain työntekijöille. Olen jo jonkin aikaa halunnut testata juustokakku-brownieseja ja nyt oli oivallinen tilaisuus tehdä niitä. Ohje on suklaapandan blogista. Tein ohjeen kolmikertaisena, jolloin sain taikinasta sopivan uunipellille. Lisäksi laitoin juustokakkupäälliseen 400 g tuorejuustoa ja lisäksi 250 g maitorahkaa, näillä muutoksillakin brownieista tuli mahdottoman hyviä ja todellakin epäterveellisiä. Katsotaan huomenna, mitä harjoittelupaikassa tykätään.



Browniesien piti olla ainut leivonnainen, mutta keksin sitten kuitenkin vielä, että haluan kokeilla tehdä pullapitkoja. Olen tehnyt kyllä ennenkin pullaa, mutta koskaan en ole tehnyt siitä pitkoa. Pitkojen tekeminen ei ollut niin helppoa kuin luulin, oli hankala saada taikina pysymään tasaisena ja pitko siistinä. Mielestäni ne kuitenkin onnistuivat ihan hyvin ja maistuivatkin hyvälle peruspullalle, jota tulee tehtyä aivan liian harvoin.



Pullan lisäksi tein vielä leipää, kun se oli loppumaisillaan. Löysin Kotiruoka kirjasta reseptin siemenleipään, jota sitten kokeilin. Mielestäni leipä olisi ehkä kaivannut enemmän jauhoja/vähemmän siemeniä, jotta se olisi ollut helpommin leikattavissa. Maku kuitenkin oli hyvä ja siemenet toivat ihanaa tekstuuria leipään.

4dl vettä
50g hiivaa
3rkl hunajaa
1tl suolaa
4dl ruis- tai neljänviljan hiutaleita
1dl pellavansiemeniä
2dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2dl karkeita ruisjauhoja
6-7dl hiivaleipäjauhoja
2rkl öljyä
0,5-1dl kuorittuja kurpitsansiemeniä
0,5dl pähkinöitä

Hiiva liuotetaan veteen ja nesteeseen lisätään mausteet, hiutaleet, siemenet sekä ruisjauhot. Massaan lisätään hiivaleipäjauhoja samalla, kun taikina alustetaan kimmoisaksi. Alustamisen lopussa lisätää öljy ja kurpitsansiemenet sekä puolitetut pähkinät. Minä jätin pähkinäallergikkona pähkinät pois ja laitoin vähän enemmän siemeniä. Sitten taikinan annetaan kohota liinan alla.
Taikinasta voi leipoa haluamansa muotoisia leipiä, minä tein 2 pyöreää leipää. Leivät kohotetaan vielä tässä vaiheessa ja pistellään sitten haarukalla ennen uuniin laittamista. Leipiä paistetaan 200 asteen lämmössä uunin alatasossa noin 30-40 minuuttia.




Maistuvaa sunnuntai-iltaa!